Ystävät hädässä

Kaiken tämän kamaluuden keskellä tärkeintä kaikesta on ollut ystävät jotka soittavat, käyvät kylässä, kysyvät miten menee ja auttavat käytännön jutuissa koiran kanssa ja korjaavat titokoneet ja poskille valuvat ripsivärit.
Olisin maannut itkevänä raahuskana sängyn pohjalla useaan otteeseen ellei joku ystävistäni olisi tullut paikalle ja korjaillut rippeet jotka minusta alkuun oli jäljellä ja alkanut tsempata minua ja valanut minuun uskoa ja kaatanut cavaa lasiin silloin kun sydäntä kirveli vielä enemmän kuin nyt.
Eniten pelkään sitä mitä tuevaisuus tuo tullessaan, mun on lähdettävä Lontooseen kotiin, mua ahdistaa ja pelottaa sinne meno. Lähdin kotoa vasta valmistuneena luottavaisin mielin tulevaisuus innokkaana edessä ja taloa katsomaan ja rakkautta sydän täynnä ja palaan sinne mieli mustana eronneena niin etten edes tiedä minne muuttaa koirineni.
Nyt tuntuu juuri tältä.
Kävin ystävän luona tänään, hän oli paistanut ihanaa piirakkaa ja kahvia ja teetä, ja kakkua ja istuimme 3h juttelemassa heidän ihanassa kodissaan. Tuli haikea olo kun lähdin.
Milloin minä saan mahdollisuuden perheeseen ja kotiin?
Tuntuu niin kovin kökköiseltä olla pian 40v ja muuttaa takaisin Helsinkiin 26m2 yksiöön.
I must make best out of it.
Tämän blogin kirjoittaminen on onneksi ihan kuin olisi salainen parasystävä jolle kirjoitain keikki kököimmät juttuni niin että saan pohtia niitä rauhassa ja joskus yllättyä siitä että joku saattaa jopa lukea mun jorinoita.
Sen verran positiivista että: Sain ideoitua tämän pienen asunnon ehostusta hiukan paremmalle tolalle niin että alan tietämään jo hiukan enemmän että mitä mun pitäisi tehdä ja mitä huonekaluja tuoda tänne Lontoosta.