Syynä puhumattomuus, yhteisen ajan puute ja yhteisten unelmien puute.. meillä ei ollut riittävästi yhteisiä toiveita tulevaisuuden suhteen. Oli kipeää huomata kuinka reilusti yli vuosikymmenen suhde karikkoitui pikkuhiljaa vaikka yritin tehdä kaikkeni että me pelastuisimme. Se oli kuin ristiaallokossa ajelehtimista kun keskusteluyhteyttä ei vain ollut, ei oikein ikinä ollut ollutkaan.
Ihmeellistä miten ihminen voi kuitenkin olla suhteessa eikä puhua?
Kun varsinainen eron paikka koitti, olin Suomessa, avopuolisoni lensi tänne "selvittämään" tilannetta joka tuli minulle jotakuinkin yllättäen sillä olimme taloa ostamassa, ja elin unelmaani sen suhteen että meillä on pian oma koti.
Talon sijaan tuli ero, emme olleet naimisissa sillä avopuolisoni ei ollut halunnut naimisiin, se oli yksi suhteemme kipupiste sillä koin oloni aina vähän turvattomaksi sen suhteen. Halusin oman romanttisen unelmani samalla tavalla kuin kaikki muutkin "normiparit" mutta asiat eivät vain edistyneet. Olkoon syynä exäni sitoutumiskammo, omat kiupisteeni siitä että haluan turvallisuutta elämään tai vaikka yhteisten unelmien puute.. tosi asia on että nyt olen yksin.
Vaikka emme puhuneet paljon parisuhdeasioista, meillä oli silti ihan kivaa, matkustelimme euroopassa, olimme molemmat kiinnostuneita historiasta ja taiteesta, söimme Michelin tason ravintoloissa, joimme hyviä viinejä, asuimme Lontoon hienostoalueella, ja minulle oli tavallaan asiat aika hyvin.
Olin kuitenkin suhteessa yksinäinen, kaipasin miehen läsnäoloa sekä fyysistä hellintää.. ja vaikka suhde oli monella tapaa vaillinainen ja siitä oli tullut hiljainen kumppanuus, jonka särkymistä pelkäsin ja jotenkin tiesin sen tapahtuvan ja yritin taistella vastaan puhumalla, kysymällä, yrittämällä hyvällä, ja välillä epätoivoisesti itkemällä ja välillä kai huutamallakin kun hätä kävi oikein suureksi. Mikään ei auttanut. Meidän välinen yhteys oli kadoksissa ja vain minulla meistä kahdesta oli halua löytää se uudelleen.
Huolimatta tästä kaikesta ero yllätti, se vei jalat alta, nöyryytti ja vei pohjan kaikelta tutulta ja turvalliselta ja jätti maailman aallokoille... yksin.
Olisin varmasti selvinnyt erosta 10vuotta sitten paremmin, olin nuorempi, "simpsakampi" mutta myös tottuneempi epävarmuuteen elämässä ja minulla oli sinkkukavereita. Silloin ei myöskään ollut paineita siitä että perhe pitää perustaa kun on vielä sen ikäinen että lapsia voi saada.. nyt alkaa olla aika kiire. Katsellessani facebook ystäviäni, kenen kanssa sitä tekisi sinkkureissua sitten kun siihen on tilaisuus, tai kenen kanssa lähtee ulos tai kenen luokse lähtee kylään jos yksinäisyys yllättää.. ei listalta löytynyt montaa perheetöntä... on rivit käyneet aika harvoiksi. Tuntuu kitkerän epäreilulta kuinka miehet voivat päättää ilman ikärajaa jotain tälläistä ja heillä säilyy mahdollisuus perheeseen vielä pitkälle 40 ikävuoden jälkeenkin. En kuitenkaan jää kieriskelemään kitkerästi tähän tosiseikkaan vaan katson eteenpäin reippainmielin.
Näen tämän myös mahdollisuutena tavata joku uusi ihminen jolle parisuhteessa on samat asiat tärkeitä kuin minulle.
Tuore 39v sinkku.. jep ei kuulosta erityisen ihanalta.
Jotenkin ihmettelin aina miten naiset kiemurtelee oman ikänsä kanssa, valehtelee omaa ikäänsä sekä sitä mitä haluaa elämältä. Miksi?
No varmaan siksi että 40v kuulostaa kolkuttelevilta vaihdevuosilta ja menetetyltä nuoruudelta ja epätoivolta jossain määrin kun omat unelmat on toteutumatta ja jäät niitä yksin toteuttamaan.
Mutta se voi toki olla muutakin. Nelikymppinen nainen on kaunis, itsevarma, älykäs ja sivistynyt. Minun pitää löytää se nainen itsestäni.
Päätin kirjoittaa näistä omista kipuiluistani blogin, se auttaa minua jäsentelemään elämääni, ja ehkä tänne eksyy pari muutakin cavaa ja cashmiria rakastavaa huuhkajaa ihmettelemään etteivät ole yksin.
Näin neljänkympin tietämillä sitä on jotenkin kirvelevän tietoinen ajan kulusta, siitä miten itsestään pitää pitää entistä parempaa huolta, ja miten aikaa ei ole hukattavaksi, meidän täytyy nauttia jokaisesta päivästä ja hetkestä.
Aina se ei onnistu, ja huomaat saavasi iskun palleaan juuri kun sitä vähiten odotit, mutta toisaaalta, elämä voi yllättää!
Luvassa siis cavaa, kauneushoitoja, onnistuneita ja takuulla myös epäonnistuneita treffejä, muotia, laihdutuskuureja (toivottavasti onnistunut ja vain yksi) sekä reissuja ja vähän koirahömppääkin.
Säihkettä päivään!
Serafiina
Cavaa & Cashmiria
 |
| Lempi Cava.. Villa Conchi |
No comments:
Post a Comment